Rajaton laajakaistamahdollisuus

Hesarissa oli 2.6 artikkeli, jossa Digitan tekninen johtaja Kari Risberg kertoi heidän ajavan alas @450-verkkonsa. Verkko kattaa 99,9 % Suomen väestöstä, mutta siinä on vain 19 000 käyttäjää.

Tulee mieleen Soneran seikkailut Saksan UMTS-taivaalla. Niin kohkattiin ja hypetettiin @450-verkon puolesta, kuinka se on niin tulevaisuuden juttu ja haja-asutusalueiden laajakaistayhteyksien pelastaja.

Toisin kävi. Muutamat ovat jo valitelleet minullekin, että @450-yhteys oli alussa ihan hyvä, mutta nyt puut ovat kasvaneet ja häiritsevät yhteyttä.

VR on rakentanut Penolino-junien business-luokkaan langattoman verkon, joka käyttää siirtotienä @450-verkkoa.

Jos Digitan päätös pitää, ainakin 19 000 käyttäjää joutuu etsimään korvaavan yhteystavan. VR joutuu tutkimaan vaihtoehtoisia mahdollisuuksia tarjota nykyisen tasoiset palvelut Pendolinon business-luokassa.

Digitan verkkoseikkailujen maksajaksi eivät kuitenkaan joudu suomalaiset, koska YLE myi aikanaan “viisauksissaan” Digitan ulkomaille.

Jokohan me kohta uskoisimme, ettei langaton laajakaista ole laajakaista. Se on mobiililaajakaista ja sillä hyvä.

Kauppalehdessä oli tänään kauan kaipaamani lehdistötiedote:

Sonera siirtää kuluttajien laajakaistaliittymien tarjonnan uudelle tasolle tuomalla markkinoille valokuituun pohjautuvat 1Gb/s eli 1000 Mb/s laajakaistaliittymät.

Ihan jokainen Jarmo ja Terttu ei kuitenkaan pääse nauttimaan tästä luksuksesta - vielä. Ensimmäisen gigabittiaallon pyyhkäistessä yli, edellyttää Sonera kiinteistöiltä sitä jotakin.

Sisäverkkojen uusimisten myötä 1 000 Mb/s:n saatavuus on sama kuin Soneran valokuidun saatavuus.

No, mitäköhän niille sisäverkoille kannattaisi tehdä?

Johtaja Jussi Salminen Sonerasta toteaa suoraviivaisesti:

“Valokuituun perustuvat kiinteät laajakaistayhteydet ovat teknisesti ylivoimaisia, koska niillä pystytään takaamaan taloyhtiö- ja huoneistokohtaisesti kaikissa tilanteissa huippunopeudet sekä verkosta että verkkoon päin kohdistuvaan liikenteeseen. Valokuituyhteydet ovat myös toimintavarmuudeltaan ja käyttökokemukseltaan omaa luokkaansa muihin tekniikoihin verrattuna.”

Niinpä. Sitähän minä olen sanonut jo vuosia. Ettei olis joku vienyt sanoja suustani? Ja vaikka olisikin, mitä sitten?

Tämä valokuituveljien Nooan arkki täyttyy vääjäämättä. Gigabittiaalto pyyhkäisee pian loputkin kuparimodemiheimolaiset pois häiriköimästä oikeaa tiedonsiirtoa.

Olen varsin syvällä kuituverkkorakennuttamisessa, se lienee tullut selväksi. Meuhkaan pitkin maata erilaisissa tapahtumissa ja puhun kuituverkkojen puolesta; kenen niitä pitäisi tehdä ja millä tavalla. Puolustelen kuituverkon valintaa erilaisilla tulevaisuuden palveluilla, joista osa on saatavilla jo nyt.

Kerran eräs kuulija kysyi minulta

Mistä sellaisia laitteita saa ja paljonko ne maksavat?

Kirosin mielessäni itseni, koska minulla ei ollut vastausta. Mitä hyötyä on kuidusta ja kuitumuuntimesta, jos käyttäjällä ei ole muunninta, johon voi liittää päätelaitteen; tietokoneen, puhelimen tai HDTV:n? Tai kaikki päätelaitteet samanaikaisesti.

Simo Pätäri Futurea Oy:stä haistoi ahdinkoni ja otti yhteyttä. Hän tiesi varmasti, että markkinoilta on tuskallisen hidasta ja vaikeaa löytää juuri oikea päätelaite loppukäyttäjälle. Siksi Simo on koostanut esimerkillisen hyvän raportin, jossa on lueteltu valokuituliityntäverkon päätelaitetoimittajat ja tuotteet.

On hieno juttu, että minun ei tarvitse käyttää aikaani päätelaitteiden pohdintaan. Jos joku kysyy asiasta jotain, ohjaan kysyjän suosiolla Simon pakeille.

Simo pelasti päiväni. Tai itseasiassa montakin päivää. Nyt tiedän, mistä tieto löytyy, kun sitä tarvitsen. En joudu enää noloon tilanteeseen - nimittäin professorilla kuuluu olla oikea vastaus mihin tahansa oman alansa kysymykseen.

Tervon kunnanjohtaja Olli-Pekka Salminen kirjoitti viestintäministeri Suvi Lindénille avoimen kirjeen 26.3.2010. Kirjeessään Salminen oli perin huolissaan Laajakaista 2015 -hankkeen toteutumisesta, eikä syyttä. Salmisen ehdotus on, että operaattorit rakentaisivat ja kustantaisivat itse runkoverkon ja verkkoon liittyvät maksaisivat kohtuullinen kiinteä omavastuuosuus etäisyydestä riippumatta ja loppu rahoitettaisiin kuntien ja valtion kassasta runkoverkkoon saakka.

Ajatuksena hyvä. Käytännössä operaattoreiden bisnes on sen verran kovan rahan bisnestä, että operaattorit välttävät viimeiseen saakka pitkiä takaisinmaksuaikoja sekä harvaan asuttujen alueiden laajakaistan tuottoriskejä.

Kehotan Salmista, aivan kuten muitakin kuntapäättäjiä, valitsemaan tarkkaan neuvonantajansa ja verkonrakentajansa. Kun valtio alkaa jakaa tukirahoja, on enemmän kuin todennäköistä että kaikenmaailman wannabe-tietäjät ja yliasiantuntijakonsultit tarjoavat palveluitaan ja lopulta tilaajalle jää vain luu kouraan.

Jotta verkkoa voi tehdä enemmän samalla rahalla, on verkonrakentajalla oltava riittävä toimitusvalmius ja alhaiset rakentamiskustannukset. Verkonrakennus on syytä yhdistää muihin perusinfran rakennus- ja parannustöihin. Ellei operaattori ole halukas investoimaan verkkoon, kannattaa tilaajan perustaa oma verkkoyhtiö tai osuuskunta. Valmiita toimintamalleja on jo.

Kunhan tämä routa tästä sulaa, alkaa kaivinkoneen kauhojen kalske. Se on varmaa.

Hesarissa oli pari mielenkiintoista uutista 9. ja 10.3. TeliaSonera rakentaa lisää valokuituyhteyksiä ja tarjoaa laajakaistatelevisiopalveluita. TeliaSonera heräsi ajoissa ja haastaa Elisan kuluttajille suunnatuissa sisältöpalveluissa. Hurraa! Kilpailu on aina tervetullutta, kunhan se on edes suurinpiirtein reilua.

Kuvittele mielessäsi Matti Kyllösen hehkutus 1990-luvun alun formulalähetyksissä: “Mutta missä on JJ?!”

Samaan tyyliin totean: “Mutta missä on langaton laajakaista?!” Sillä ei ole TeliaSoneran uutisten kanssa mitään tekemistä.

Kansanedustaja Anne Kalmari herätteli keskisuomalaisia alueen päälehden, Keskisuomalaisen, kolumnissaan 21.2. Kolumni herätti pari siviiliä ja Kyyjärven kunnanjohtajan.

On totta, että Martta-muorin mökkiin savisen tien päähän ei kannata sitä kuitua vetää, paitsi jos maakellari on täynnä setelinippuja puikulaperunoiden sijaan.

Siksi suunnittelulla onkin tässä laajakaistahankkeessa erittäin suuri merkitys. Jos jokainen puuhaa omiaan ja tekee mielestään parhaan ratkaisun kahdesta - rakentaa tai ei rakenna - kokonaisuudesta tulee hallitsematon kaaos.

Suunnittelussa korostuu eri verkkoteknologioiden yhteensovitus. Langaton “last mile” tulee monille aidoksi vaihtoehdoksi, kun se toteutetaan esimerkiksi WIMAX-yhteytenä. Teknologia kehittyy jatkuvasti ja sinä päivänä kun haja-asutusalueiden valokuituverkko on valmis, tienvarsikaapin yhteyteen voi hyvinkin tulla huomaamaton pylväs, jossa on asiakasyhteyksiä palveleva antenni. Tai antenni voidaan kiinnittää jo olemassa olevaan sähkö- tai valaisinpylvääseen.

Ilman laajaa valokuituverkkoa  ei langatonta laajakaistaa saa riittävän nopeaksi. Kaista loppuu yksinkertaisesti kesken. Se on syytä pitää mielessä.

Jotta homma toimisi, keskisuomalaiset ja muut alueelliset aktiivit, kuulkaa tätä: hankkikaa käyttöönne kokonaisuuden hallitseva suunnittelija ennen ensimmäistäkään tarjouspyyntöä tai kaivinkoneen kuopaisua.

Oletko koskaan kokeillut lukea paperilehteä keinutuolissa? Kumman valitset? Reisiä polttava läppäri joka meinaa tipahtaa joka heilauksella alas ja jonka näyttöä joudut vierittämään ylös alas vai lehden, joka pysyy hyppysissäsi?

Sanomalehdessä ei ole kiinni ikävää letkua, jossa roikkuu margariinipaketin kokoinen möhkäle.

Ai niin. Miksi mobiililaajakaista tuo mieleeni NMT-puhelimet ja analogitelkkarin?

Keinutuolissa kiikkuvan isännän sylissä olevasta läppäristä menee reilunmittainen jatkojohto, jossa on nettitikku. Nettitikkua pitää kädessään kiikkerällä keittiöjakkaralla lähellä ikkunaa seisova talon emäntä. Kun emäntä on Vapauden patsaan asennossa, isäntä hihkaisee reippaasti: “Martta, älä liiku! Nyt kuuluu hyvin.”

Kotiin valokuitu ja paperilehti. Reissun päälle mobiili internet. Siinä on riittävästi reseptiä.

Hoppahoijaa. Paperisen Aamulehden mielipidepalstalle ei näyttänyt olevan tunkua 26.1. Siellä Risto Moisio osuvasti teurasteli operaattoreiden mokkuloita ja muita kikkuloita. Ongelma on kaikkien tiedossa, mutta silti sille riittää palstatilaa.

Tottahan se on, ettei mobiili laajakaista ole laajakaista. Se on mobiili internet-yhteys ja sillä hyvä. Käsitys laajakaistasta kun muuttuu joka vuosi. Kun aikanaan vuonna 1995 hankin tietokoneen ja 27 600 baudin nopeudella toimivan modemin, olin kylien kruunaamaton kuningas. Kaverit tulivat jonoksi oven taakse, jotta voisivat nähdä moisen tekniikan ihmeen.

Hankkisin itse mieluiten mobiilin internet-yhteyteni operaattorilta, joka markkinoisi mokkuloitaan ja kikkuloitaan hitaina ja satunnaisesti toimivina. Hintakin olisi sen mukainen. Alle kympin kuukausisummalla kun ei viitsisi edes odottaa mitään. Markalla saa markan vehkeitä, paitsi nykyään eurolla saa markan vehkeitä.

Domino’s-pizzaketju alkoi menestyä sen jälkeen, kun he avoimesti markkinoivat itseään sillä, että heidän lättynsä maistuivat pahville ja juusto oli teollista höttöä. Jutun juoni piili siinä, että Domino’s teki asialle jotain. Sen sijaan suomalaiset operaattorit selittelevät - ja jatkavat myyntiponnistelujaan.

Moision esimerkissä mobiilin internet-yhteyden maksiminopeus oli luvatusta enintään 22,5 %. Se on alle neljännes! Jos operaattori kahlitsee kuluttajan kahdeksi vuodeksi 9,90 euron kuukausisummalla tuohon laatuun, pitäisi olla oikeus purkaa sopimus ja saada satojen eurojen arvosta hyvityksiä.

Hyvitykset eivät tietenkään onnistu, jos operaattorilta kysytään. Sehän vie katteet koko bisneksestä. Mutta kunnon hyvitykset potkisivat operaattoreita persauksille, etteivät lupaisi liikoja tai sitten parantaisivat laatuaan.

Pahinta Moision mielipiteessä oli se, että operaattorin yhteys oli huonoimmillaan 5 % luvatusta maksiminopeudesta.

Ostaisitko litran maitopurkin, jossa olisi puoli desiä maitoa pohjalla? Kurvailisitko autollasi suu korvissa pois bensa-automaatilta, kun olit juuri laittanut 50 euroa sisään ja saitkin alle 10 litraa bensaa?

Boikottia, boikottia! Barrikadeja ja jaloilla äänestystä!

Katsoin eilen YLEn A-tuubia. Siinä Proxion Oy:n hallituksen puheenjohtaja Petri Puikkonen haastoi Liikenneministeri Anu Vehviläisen ja VR:n toimitusjohtaja Mikael Aron. Puikkonen kritisoi VR:n monopolia ja kertoi, että jos asennetta on riittävästi, ei rahaakaan tarvita niin paljon, jotta saataisiin homma toimimaan kunnolla.

No, tänään eksyin sanomalehti Keskisuomalaisen verkkosivuille ja luin samankaltaisesta ongelmasta. Tietokoneinsinööri ja filosofian tohtori Erkki Laitila Jyväskylästä kritisoi IT-yritysten asennevammaa:

IT-yrityksiä eivät asiakkaiden ongelmat kiinnosta, koska ennenkin ne on päästetty vähällä. Käyttäjät eivät vaadi toimivuutta. IT-ala on monopolisoitunut. Sen ovat aiheuttaneet ennenkaikkea suuret IT-ostajat kuten valtionhallinto. Miksi kaikki ostetaan samalta toimittajalta? Jos Microsoft olisi aidossa kilpatilanteessa, se joutuisi korvaamaan Windowsin luotettavalla uudella järjestelmällä.

Käytännössä IT-yritysten ja VR:n tilanne on sama. Monopoliasema, valtionhallinto, kaikki ostetaan samalta toimittajalta. Entä jos VR olisi aidossa kilpatilanteessa? Tavaraliikennepuolella se on jo, ja ryhtiliike on tapahtunut.

Viroa väheksymättä, Suomi on romahtanut IT-yhteiskuntana Vironkin taakse. Emme ole enää edelläkävijä, emmekä edes perässähiihtäjä. Olemme perässävedettävä, suurimmaksi osaksi siitä syystä, ettemme vaadi korjauksia riittävän äänekkäästi, äänestä jaloillamme tai nouse barrikadeille.

Aloitetaan IT-yhteiskunnan nousu vaikka nopeista tietoliikenneyhteyksistä. Siellä sentään on valinnanvaraa, ainakin toistaiseksi.